Digimarkkinoinnin koulutus
Kouluttajana toimii aiheesta riippuen Tapio tai Juho.
Koulutusaiheitamme:
Olen kouluttanut palvelumuotoilun ja asiakaskokemuksen kokonaisuuksia niin livenä kuin verkossa vuodesta 2017.
Livenä olen kouluttanut noin lähes tuhat ihmistä. Verkossa noin 2000.
Koulutukseni ovat saaneet kautta linjan erittäin hyvät arvostelut.
Juho LiljeroosHeips. Olen Tapio Kauranen, Google ja WordPress asiantuntija.
Perustin ensimmäisen yritykseni vuonna 2012 Google Ads mainonta päätuotteena. Kasvavan kysynnän vuoksi lisäsin WordPress sivustot ja niiden mukana hakukoneoptimoinnin palvelulistaan vuonna 2015.
Olen vetänyt useita hands-on Google koulutuksia tilauksesta.
WordPressiä olen kouluttanut satoja kertoja, sillä koulutus kuuluu WordPress kotisivujen hintaan.
Tapio KauranenUskomme että voimme tavalla tai toisella auttaa sinua projektisi alkuvaiheessa. Vastaamme sinulle viimeistään seuraavana arkipäivänä